maanantai 14. toukokuuta 2012

Päivän meikki ja kynnet

Hiljaista on ollut, anteeksi.

Ensin tämän päivän meikki:


Olen ihan sairaan hullaantunut Wet N Wild meikkeihin! Ihan parhautta hintaansa nähden. Tämäkin meikki tehty melkein ainoastaan kyseisen merkin tuotteilla.

Käytetty:
  • Pohjustaja Too Faced
  • Luomivärit Wet n Wild Blue Had Me At Hello -paletti ja Creme Brulee solonappi highlighterinä
  • Isadora Inliner kajal blonde
  • MSCHIC gel liner
  • Ripsari, taas kolmea eriä eli Max Factoria ja Maybellinea

 Ai että tykkään tummista smokey meikeistä!! Parhautta! <3

Sitten kynnet:


En tiedä olenko ihan onneton, mutta tämäkin kuva on ja pysyy näin päin, ei suostu kääntymään sitten millään. Noh idea siltikin taitaa käydä selväksi..

Mielestäni kivat kynnet, ja oli helppo ja nopea toteuttaa.
Lakkoina taisi olla Kicksin lakkoja..Ja päällyslakka Seche Vite.


Sellaista tällä kertaa :)


sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Messuhulinaa ja smokeyta

Nyt luvassa hopea smoky, eilisen meikki. Kävin eilen pyörähtämässä Megasale-messuilla, joissa oli vaikka mitä alennuksessa! Kosmetiikkaa oli hullun halvalla, varsinkin Lumenella. Mukaan tarttuikin kaikenlaista: ihonpuhdistusjuttuja, siveltimiä ja huulipunia. Huulipunat olivat vain 1€ kipale! 

Erityisen iloinen olin huomatessani Lumenen Natural Code tuotteiden pöydässä olevan kolmella eurolla tarjolla jo myynnistä poistunutta silmämeikinpoistoainetta (Eye Makeup Remover)! Sitä, joka on ihan superhuippuhyvää! Nyt uudistunut tuote, Erase It -silmämeikinpoistoaine, ei sekään ole hullumpaa, mutta ei korvaa (ainakaan minun kohdallani) edeltäjäänsä. Vanhaa hyväksi taattua tuotetta tuli myös hieman hamstrattua...

Mutta tässä kuvat messumeikistä:


Pohjustajana Too Faced
 Luomivärit Wet n Wildin Blue Had Me At Hello -paletista
Rajauksessa MSCHIC gel liner ja Isadora inliner blonde
Ripsarina MaxFactoria ja Maybellinea


Voin laittaa Megasale ostoksista kuvia myöhemmin, nyt kipeänä teen vain tällaisen pikapostauksen.
Voih kuinka iloiseksi kosmetiikka voikaan tehdä! 
Olin ihan täpinöissä kun pääsin tarkastelemaan tarjouksia - syksyä ja ensi messuja odotellessa siis!

Oliko joku muu Megasale hurmiossa? :)

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Mukava maanantain piristys

Mulle olikin kiva yllätys tiedossa tämän maanantaisen työpäivän jälkeen. :) 
Tulin pikaiseen käymään koneella,
ja olin saanut haasteen ja palkinnon Something Like Nails -blogin Airilta!
ISO KIITOS! :)

Kuten Airin blogissa valaistaan, on tämän Liebster-palkinnon idea
 saada huomiota blogeille, joiden lukijamäärä on alle 200.



Säännöt
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.
2. Valitse viisi suosikkiblogiasi (joilla siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen
Tässä viisi blogia joille heitän haasteen:
 
Kiitokset vielä Airille! :) Tämä oli mukava yllätys!

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Liukuvärjäilyä

Eilisen kynnet, pikakynnet. Oltiin lähdössä porukalla iltaa viettämään ja aivan viime tipassa vähän ennen lähtöä tajusin etten ole laittanut kynsiäni ollenkaan. Sitten tein äkkiä nämä peruskynnet joista kyllä tykkään hirveästi! Ja sitten pari niistä vähän meni huonoksi kun pakkailin vielä hiukan märillä kynsillä... Noh sain kutakuinkin korjattua, ja eihän pimeässä kukaan nää ;)


Liukuvärjäyksellä ja glitterillä saa lakkauksesta ihan juhlavan näköisen, ja se sopii hyvin lyhkösempiinkin kynsiin.


Tässä käytetyt lakat vasemmalta oikealle:

MAVALA Baby Blue
Wet n Wild Wild Shine sävy Caribbean Frost
KICKS tuommoinen sähkönsininen sävy, en löytänyt mistään numeroa/nimeä, varmaan kulunut pois
Maybelline Forever Strong 650 Midnight Blue
OPI Gone Gonzo! (Tämä on I-H-A-N-A!!)
Dermoasil base & top coat


Tässä vielä kuva näin päin, kun tää ei nyt jostain syystä suostu laittaa sitä oikein päin... Vaikka kaikkeni yritin. Noh kyllähän tostakin näkee :)

Mun mielestä liukuvärjäily on vaan niin kivaa ja tulos on ihana!
Kuka muu tykkää? :)


perjantai 13. huhtikuuta 2012

Luonnollisuus jatkuu...


Tässä taas luonnollinen meikki, joka on nopea tehdä. Oikeasti koko yläluomella on neljää eri sävyä (paletin vasen reuna) vaikka näyttääkin tosi yksisävyiseltä. Mutta niin näytti livenäkin.

Alla siis tuotteet mitä käytetty silmämeikkiin. 
Tuon Viva la Divan paletin ostin Kicksistä joku about vuosi sitten(?). Oli tosi halpa jo ennestään, ja sitten vielä -30 %. Ja siinä kävi vielä yksi toinenkin hauska juttu. Olisikohan paletin hinta ollut ilman alennusta siis 
n. 19 €. Minulla ei ole ikinä tapana ottaa ylintä/etummaista tuotetta (oli sitten kyse meikistä, leipäpussista tai maitotölkistä) joten tälläkin kertaa otin sieltä alempaa paletin. Tarkistin hinnan, ja tähän palettiin olikin merkattu hinnaksi jotain 12 € paikkeilla! Ja siitä vielä sain alennukset... Kiva säkä! :D

Paletista käytetty vasemman puoleisen rivin ruskeita sävyjä.

Mutta laatua ei paletissa kyllä ole. Jo ulkoasu hieman epäilytti: halvan näköinen look ei luonut tunnetta laadusta. Vaikka paletin värit näyttävätkin, kuvassakin, eri sävyisiltä, eivät ne sitä todellisuudessa ole. Luomella ne ovat hyvin samanvärisiä, eivätkä lainkaan pigmenttisiä. Myöskään laatua ei löydy pysyvyydessä, vaan se on ihan surkeaa! Luomiväri paakkuuntuu helposti ja nopeasti luomivakoon, vaikka alla olisi mitä pohjustajia (testattu on Too Facedilla, Goshilla, molemmat edelliset päällekkäin sekä vielä Lumenella).

Se, mihin tätä palettia pääasiassa käytän, on siskoni (joka on minua huomattavasti nuorempi) meikkaamiseen. Tulee hento meikki, ei liian vahva. Itselle käytän tuosta joskus highlighteriä, sekä välillä tummenpien meikkien häivytykseen jotain vaalempia sävyjä. 

Huhhuh tulipas tilitys :D Jaksoiko kukaan lukea?
Onko teillä kokemuksia Viva la Divasta (jonka nimikin on jotain aikas... halvan oloista)?

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Kultturelli, naturelli...

Tällä kertaa luvassa melkein natural-meininkiä, ihan neutraalia meikkiä. Tässä siis eilisen meikki:


Ihan perus, luomella kahta eri sävyä luomiväriä joilla vähän varjosteltu, ja sitten geelirajaus ja alaluomella tummempaa luomiväriä. Ja ripsari tietty :)



Ihan kiva meikki, vaikka ei paljoa tavaraa/väriä silmiin laittanutkaan niin silti ihan meikattu ilme oli.
Tai no kyllä niitä tuotteita silti kertyi mistä meikin kokosi... 


Tässä käytety tuotteet:

Pohjustajaksi Too Faced Shadow Insurance.
Luomiväriksi Too Facedin Natural Eye ja Isa Doran paletti 59 Mauve Delight.
Rajaus MSCHIC geelirajauksella black.
Alaluomelle GOSH Waterproof Eyeshadow primer ja sisärajaus Isa Doran inliner blondella.
Ripsarit: ensin Maybelline The Falsies Volum' Express Black Drama, MaxFactor False Lash Effect ja samainen vedenkestävänä.


Onpas tossa silmässä kiva blingbling-heijastus :D


Tässä vielä vertailuksi MELKEIN natural silmä, koska käytetty vain pohjustajaa, luomi puuteroitu ja sitten laitettu 3x ripsarit. Nopean aamun (eli tämän aamun) sutaisu.

Välillä on tällaisia "luonnollisia" ja perusvärisiä meikkejäkin :) Oikeastaan aika useinkin :D


Erottuiko "meikattu natural eye" teidän mielestänne edukseen verrattuna "melkein naturaliin"? :)


sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Lilaa ja turkoosia

Tässä tämän päivän meikki. Aluksi mietin tuliko tästä "pellemeikki", mutta jätin suosiolla laittamatta mitään kirkasta luomiväriä alaluomelle, että minimoisin sen riskin. 
Ihan ookoo meikki tuli, mutta vähän ehkä tylsä silti.


Geelirajaus on Coastal Scentsiltä, ja se on SURKEA! Jouduin kastelemaan sitä moneen kertaan kun oli niin kuivunut, mutta halusin mieluummin sinisen rajauksen kuin mustan. Geelirajaus on ehkä vajaan vuoden vanha, mutta se oli jo saapuessaan ihan kuiva! Silloin värit olivat jossain kolme kahden hinnalla -tarjouksessa, ja kaikki kolme olivat ihan surkea laatuisia. Voisi heittää nuo pois kyllä...


Tämmöiset maalaukset siis oli tänään :) 
Mitä mieltä te olette, oliko pellemeikki vai ei?

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Syksyn sävyt

Tässä olisi kuvia meikistä, johon idea lähti Metal Manian rikki menneestä napista. Eilen siis kaadoin peilin paletin päälle ja yksi väri murtui, joten päätin käyttää sitä tänään, jotta saisin putuja päältä pois. Kun en sitä jaksanut alkaa prässäilemään kasaan..

Aika syksyinen meikistä tuli. Mutta tykkäsin ja tykkään silti kyllä. 


Meikkiin käytetty  pohjustajaksi Too Facedin Shadow Insurancea, luomivärit Coastal Scents Metal Mania -paletista ja ripsari MaxFactor False Lash Effect.

Olen alkanut käyttämään Metal Mania -palettia taas paljon. Siinä onkin tosi kivoja sävyjä, mutta laatu vaihtelee ihan laidasta laitaan. Hintaansa nähden silti loistopaletti!

torstai 5. huhtikuuta 2012

Hempeä heräteostos

Olimme eilen kaverin kanssa kaupungilla leffassa, ja ennen näytöksen alkua menimme kuluttumaan aikaa Sokokselle. Sieltä mukaan tarttui aivan finaalissa olevien vakkari kasvonpuhdistustuotteiden lisäksi We Care Icon:in tarjouksessa ollut FASHION NAILS -kynsilakka sävyssä 32 Perfect Sunset. Eihän kynsilakalle mitään tarvetta ollut, mutta hyllyn päähän nätisti asetellut ja vieläpä tarjouksessa olleet kynsilakat olivat aika vastustamattomia... Hintaa taisi olla 3,90 €. Ehkä ostinkin lakan "siskolle" lahjaksi ;)

Mielestäni väri oli niin houkutteleva, että halusin kokeilla sitä. Aikaisemmin minulla on ollut, nyttemmin jo loppuunkulutettu, saman sarjan lakka sävyssä 20 Magic Aquamarine. Väri siinä oli mitä ihanin, mutta mutta.. sivellin oli pieni ja tönkkö, eikä loppuja värejä saanut kunnolla otettua. Myöskään peittävyys ei ollut päätä huimaavaa. Päätin kuitenkin ottaa riskin tällä tarjousheräteostoksella.




Samat ongelmathan tässä oli kuin edeltäjässä: peittävyyteen meni kolme kerrosta, neljännenkin olisin voinut vielä laittaa. Ja suti on ihan onneton. Mutta väri kuitenkin kruunaa kaiken!




Tässä sitten vielä lakalla tehdyt pikalakkaukset. Koristelu helpoimman kautta, eli kynsitarroja. Kynteni ovat nyt ihan onnettomassa kunnossa, lyhyet kuin mitkä ja kämmenselät aivan kuivat, lähes verillä :(



Tässä päivän meikki. Ripset vähän klimpissä, mutta mitäs pienistä! Violetti fiilis vei tänään mukanaan :)

Silmämeikkiin käytetyt tuotteet

Ja sitten! Arvaatkaas mitä kävi sen jälkeen kun olin meikannut ja aloin kuvailemaan!
Kuvasin pikaseen kännykällä, joka oli laturissa, jonka johto meni meikkauspeilin vierestä, ja kun onnistuin jotenkin söhläämään niin peili kaatui ja kävi näin :


Yhyy! Yksi Coastal Scents:n Metal Manian napeista murtui, mutta lohdutuksena toimii se, että onneksi paletissa on muutama saman sävyinen väri, joten no problem! Huomenna varmaan tiedossa tuollaista meikkiä, että saa käytettyä nuo pudut tuosta päältä pois.

Tällaista tällä kertaa, ensi kertaan taasen! :)


maanantai 2. huhtikuuta 2012

Pesupäivä ja huippuniksi!

Nyt tulisi juttua siveltimien pesusta. Luin tämän "kuivatus" vinkin joskus, about kolmisen vuotta sitten, jostain blogista (olipas tarkkaa infoa... ;D) Hyvä ja tehokkaaksi todettu niksi, joka on ollut käytössä siitä saakka!

Minulla ei ole erikseen pesupäivää siveltimille, vaan pesen niitä kun jaksan tai kun on tarve. Siveltimethän kannattaa pestä edellisenä iltana, jolloin ne ehtivät kuivumaan ennen käyttöä seuraavaksi päiväksi. Tosin isoilla, esim puuterisiveltimillä, kestää kauemmin kuivua. 

Pesuun käytän vettä ja marseille saippuaa. Pesen kunnes väriä ei enää irtoa, pyyhkäisen isommat kosteudet pyyhkeeseen ja sitten vien siveltimet kuivumaan käyttäen niksiä, jolla saa siveltimien karvat suoraan.

Vinkkiä kutsun vessapaperiniksiksi:


Kun sivellin on pesty, repäisen vessapaperista pienen suiron. Alan kieputtaa sitä varren ympäri...

... kieputan muutaman kierroksen, mutten kuitenkaan liian tiukasti, vaan löyhästi ja silti napakasti...


... ja sitten vetäisen paperin ylös niin, että se jää karvojen päälle, pitäen ne suorassa. Kätevää, eikö?
Sivellin jätetään kuivumaan vessapaperin kanssa, jolloin karvat eivät hörötä mihin suuntaan sattuu.
Lopuksi kaikki siveltimet vielä pyyhkeen päälle vaakatasoon kuivumaan. Kun siveltimet kuivattaa vaakatasossa, ei vesi pääse valumaan työvälineiden liimauskohtiin, ja ne kestävät pidempään.

Itse pesen siveltimiä aika usein, en päivittäin, mutta muutamia kertoja viikossa.
Puhtailla työvälineillä on mukavampi meikkailla, jälki on kauniinpaa ja bakteerit pysyvät loitommalla.

Tätä niksiä kannatta testata!

Mutta hauskoja pesuja kaikille! :)


Pikamuokkaus vielä näin jälkikäteen.. Etsiskelin lukemiani blogeja ja löysin tämän niksin alkulähteen! Vinkki siis bongattu La vie en rose -blogista! :)


sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Sinistä ja ruskeaa

Tässä olisi meikkikuvia eiliseltä ja tältä päivältä. Eilen oli sininen fiilis, tänään taasen ruskea.
Molemmat meikit tehty Wet n Wild:n paleteilla, joista tykkään ihan hurjan paljon! Värit ovat ihanan samettisia ja levittyvät niin nätisti, ja pigmenttiä riittää!


Tämä sininen meikki siis tehty Bllue Had Me at Hello -paletilla. Samantapaisen meikkikuvan taisinkin jo julkaista aikaisemmin... mutta tykkään turkoosista vaan niin paljon :)


Koska minulla on siniset silmät, eivät turkoosit luomivärit korosta silmiä ihan hirveästi... vaan sulautuvat vaan kokonaisuuteen :D Mutta kun asuun lisää mustan lisäksi jotai turkooseja yksityiskohtia (esim. luomet, kynnet ja korut), on jutussa jo ideaa.

Ruskea meikki tehty Comfort Zone -paletilla. Tässäkin paletissa on aivan mahtavat sävyt. Teen usein paletin vihreillä väreillä meikin, kun käytän vihreitä reisitaskuhousuja. Komppaa kivasti :)

Oho silmä onkin vähän auki... :D

Ruskea meikki korostaa sinisyyttä silmissä taas paljon enemmän. Se on myös paljon neutraalimpi ja luonnollisempi, jopa tummanakin, ja näin sopii paremmin arkikäyttöön kuin räikeät värit. Tämäntyylisiä meikkejä minulla usein onkin töissä.


Tällaista tällä kertaa, hyvää aprillipäivää kaikille! ;)

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kuumatkalla Ruotsiin?

Tänään oli hyvä aamu :) Radiossa soi kaksin nykyisin enää harvemmin siellä soivaa biisiä, joista kuitenkin pidän paljon. Vaikka musiikkimakuni pääasiassa painottuu raskaampaan, power- tai folkmetalliin, on suomi-iskelmä silti varsinkin näin kevään ja kesän saapuessa lähellä sydäntäni. Innostukseni nostattaneet kappaleet ovat Anna Hanskin Tule tule poika uimaan sekä Nicepapin Kuumatkalla. Kaksi harvoin soivaa huippubiisiä radiossa ja vieläpä melkein peräkkäin! 

Kuumatkalla on ehkä yksi parhaimmista biiseistä maailmassa. Se on aika paljon sanottu, mutta se on mieleenjäävä, kauniin kuuloinen ja lyriikat ovat ihanan metaforiset. Siitä inspiroituneena toteutin meikin, johon minulla oli vahva visio. Tällä kertaa kuitenkin taisi käydä niin, että yritys hyvä, mutta toteutus..


Juu, toteutus jäi hiukan puolitiehen. Kuvassa meikki on paljon neutraalimpi kuin se oli. Oikeasti liikkuvalla luomella oleva keltaoranssi on melko kirkas, ja sininen, tähtisumuksi ajattelemani osuus oli enemmän turkoosiin taittava. Laitoin siihen myös Coastal Scents:n glitterluomiväriä, joten sininen osuus oli oikeasti paljon kimaltelevampikin.. Noh idea välittyy. Lopulta tämä meikki näytti minusta kuitenkin enemmän laimealta ruotsimeikiltä kuin kuumatkamaalaukselta.



Meikkiin käytetty kuvassa näkyviä tuotteitta, eli :
  • MaxFactor False Lash Effect mascara
  • Too Faced Shadow Insurance
  • GOSH love that champagne waterproof eyeshadow
  • MSCHIC gel liner
  • Coastal Scents Metal Mania palette
  • Coastal Scents Blue Diamonds shadow (glitter)
  • Wet n Wild Blue Had Me At Hello ja Comfort Zone -paletit
  • Isa Dora luomiväri duo 55 Fake Black
  • Isa Dora Perfect Contour kajal 71 Atlantic


Ja loppuun vielä hajuvesifiilistelyä jota lupailin! Sain muutama viikko sitten äidiltäni tuliaisiksi ihanan hajuveden. En oikein perusta hajuvesistä: en tee niiden suhteen vertailuja enkä seuraa uutuuksia, ja tiedän hyvin harvoja nimeltäkin. 

Kuva bongattu täältä

Tämän Kenzon I Love You -tuoksun sain siis tuliaiseksi, ja ai että se on ihanan tuoksuinen! Se on raikas, mutta pehmeä ja siinä on vivahde jotain kirpeää hedelmäistä tuoksua. Mmmm, ihana! Otin sen heti käyttöön, ja erittäin toimiva on ollut :) Pullon ulkomuoto ja -väri eivät oikein houkuta, mutta onneksi sisältö kuitenkin ratkaisee ;) Äitini sanoikin minulle, että vaikka pullo ei ollut ollenkaan näköiseni, niin tuoksu kuitenkin vaikutti sopivalta, ja oikeassa oli!

Tällaista tällä kertaa, ensi kertaan! :)

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Lisää kynsiä!

Tässä taas muutama kynsikuva lisää. Nämäkin ovat tehty vähän aikaa sitten.. Nyt kynsissäni on ns. galaxikynnet, joihin sain idean Nude-blogista jokin aikaa sitten. En vain näistäkään kerennyt kuvaa napata lauantaina, ja nyt ovat jo aika kuluneet.. :/

Seuraavaksi siis muutamat kynnet jotka tehty itselle ja siskolle.


Oho hups! Näissä kynsissä näköjään unohtunut ennen kuvan ottoa siistiä ylimenneet lakat... Noh mitäs pienistä ;) En oikein tiedä mitä yritin näihin väkertää... Valitsin vain lakat millä aioin tehdä kynnet, ja aloin ensin liukuvärjäilemään kunnes halusinkin jo "maalailla" tarkempia kuvioita. Mitähän lie esittävät, kovasti kasvimaailmaan päin taas menee :D


Ja kukkia taas...!

Nämä kynnet tein siskolle. Halusi kuulemma jotain hempeää ja tyttömäistä... ja vaaleaa.

 Ihan kivat tuli minun mielestäni, aivan siskoni näköiset :)


Tälläistä tällä kertaa :)
Jos nämä kävijämäärät pitävät paikkansa, niin blogiin on eksynyt jo muitakin kuin siskoni. Rohkeasti voi kommentoida, olisi kivaa saada jotai palautettakin! :)
Ensi kerralla meikkiä luvassa ja hieman hajuvesifiilistelyä!


sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kynsikuvia

Nyt on vauhti päällä! Jo kolmas postaus tänään.. Een yhtään innostunut tästä bloggauksesta ole ;D
Ajattelin, että laitan tähän alkuun nyt kuvia sekä meikeistä ja kynsistä, joten jos joku eksyy blogiini, niin tietää mitä odottaa jatkossa.

Tässä joitain kuvia kynsistä, tehty itselle jokin aikaa sitten. Kynteni eivät ole kovinkaan pitkät, ja nyt tällä hetkellä paljon lyhyemmät kuin kuvissa... :(


En hirveästi ole perehtynyt kynsien tekoon... En ole esimerkiksi koskaan yrittänyt edes leimata kynsiäni! Tykkään hirveästi liukuvärjäillä ja maalailla kapeakärkisillä, kukat ovat ihan suosikkeja.


Näissä kynsissä on aika paljon kaikkea... Noh mutta itse tykkään mitä enemmän saa väkertää ja taiteilla!


Tarroja käytän silloin tällöin. Mutta kaikista ykkösenä kynsien teossa on glitterlakka! Se tekee lakkauksesta kuin lakkauksesta hetkessä juhlavamman ja mielenkiintoisemman.


Jokin aika sitten yritin siskolle kynsiin sanomalehdestä desinfiointiaineella koristeluita... Onnistui jotenkuten, ei kuitenkaan kuvien arvoisesti ;D

Harjoittelua!

Noniin, nyt alkaa sitten harjoittelu tämän blogin suhteen. Oman blogin pitäminen on ihan uusi juttu, joten hetken aikaa varmasti menee, ennenkuin löydän esimerkiksi hyvän ulkoasun. En oikein ymmärrä näiden tietokone juttujen päälle.. Noh tekemällä oppii!

Nyt olisi siis luvassa alkuviikkoisia meikkikuvia. Pahoittelen laatua etukäteen, kuvat ovat nimittäin otettu kännykälläni. Meikit ovat tavallisia arkimeikkejä, joten eivät kauhean erikoisia. Eilen tein yksille viisikymppisille tumman hopeamustan smokeyn, mutta enpähän kiireessä kuvia kerennyt nappaamaan. Kuvia ei siis ole käsitelty mitenkään.


Tuotteita mitä olen käyttänyt... Hmm, kun muistaisikin tarkalleen! Pohjustajana tässä ainakin Too Faced Shadow insurance ja GOSH love that champagne. Luomivärit Coastal Scents Metal Maniasta ja higlighter sävy Too Facedin Natural Eye Kit:stä. Geelirajaus on MSCHIC:ltä ja ripsariksi olen sutinut jopa kolmea eri tuotetta! Ensiksi Maybelline Volum Express the falsies black drama, sitten Max Factorin false lash effectiä ja lopuksi vielä edellä mainittua mutta vedenkestävänä. Huhhuh. Jos joku ihmettelee ripsarien määrää, niin se on vain kokeilemalla osoittautunut parhaimman näköiseksi. Ja vedenkestävää sutaisen loppuun, jotta kestäisi työpäivän paremmin.


Sama meikki uudelleen. Tässä on sellaiset perussävyt joista tykkään - maanläheiset ja arkikäyttöön juuri sopivat.


Tässä erään aamun pikameikki.. Ja pikameikki nimenomaan, häivytykset näköjään jäänet reunasta vähän puolitiehen. Muuten samoja tuotteita kuin aiemmissakin kuvissa, mutta luomivärinä taisi olla Max Factorin solonappeja....


Loppuun vielä hieman blogin nimeen viittavaa silmämeikkiä! Tämä meikki tehty Wet'n'wildin Blue had me at hello paletilla, jonka tilasin jokin aikaa sitten pretty.fi:stä.

Tässä siis esimakua tulevasta! :)